Lauantaina 20.3. Sataa. Olen juuri päässyt tsekkautumaan sisään Melia hotelliin Luxemburgissa. En voi olla jäämättä tänne tekemään töitä. Näkymäni, vaikka minulla on vain kaksi ikkunaa pohjoiseen, on kohti ”rumaa rakennusta” eli Schuman-rakennusta, sitä Kirchbergin ensimmäistä klassista 1960-lukulaista betonibunkkeria, Euroopa-tuomioistuinta ja Philharmonie-musiikkitaloa. Juuri tätä kaikkea, mitä tutkin! Kun kurkotan ikkunasta nään myös modernin taiteen museon MUDAM:in, ja kaupunkiin

Nyt töitä, sitten kaupassa käymään ja sitten konserttiin. Täällä ei ole edes nettiyhteyttä kuin maksullisena, eli en sitä nyt käytä enkä päivitä tätä blogia heti. Ei häiriötekijöitä.

**

Ja niin sitten kirjoitinkin viisi hyvää sivua tekstiä. Jätin konffat väliin ja keskityin inspiraatioon. Kävin ruokakaupassa iltapäivällä ja ostin aamiaistarvikkeet ja vähän ruokaakin. Hotelliaamiainen maksoi 20 euroa, ja samalla rahalla sai ruokaa kahdeksi aamiaiseksi ja vielä evääksikin maanantaille. Ja korkkiruuvin viiinipulloa varten. Olin tehnyt pika-couscousta aamulla, jonka olin ottanut mukaani lounaaksi. Zumbasin ja kävin saunassa, joka ei ollut päällä ja pikaisesti hamam-huoneessa eli turkkilaisessa höyrysaunassa, joka oli oikein mukava. Ihan laadukas hotelli sinänsä. Kiirehdin itseni valmiiksi konserttiin.

En tiennyt mitään Orchestra di Piazza Vittoriosta, mutta se hurmasi! Aivan loistava 9/11 jälkeen perustettu monikulttuurinen bändi. Tuli mieleen, että jos kaikki musiikki on jo kirjoitettu, niin tässä ainakin on hyvä esimerkki siitä miten sitä voi soittaa. Monikulttuurisuuden ylistys, ja todella hienoja muusikoita. Sali oli innoissaan, ihmisen nousivat seisomaan ja jammailemaan, Konserttisali muuttui aukioksi.

Jotenkin jännällä tavalla ulkoa postmodernilta temppeliltä näyttävä pisaranmuotoinen rakennus on kätkee sisälleen kaupunkimaiseman. Siinä on toimistoja, jotka aulaan kurkistavat kuin ikkunat kerrostalosta ja salissa vastaavasti aitiot ovat kuin parvekkeita, jotka avautuvat aukiolle. Monumentaalinen ulkopuoli kätkee sisälleen urbaanin sisäpuolen: yleensä tämä vapahtuu toisin päin.

Seuraavana päivänä tunnelma oli erilainen mutta katossa myös. Huippupianisti Yundi soitti Chopinin 200-vuotisjuhlakonsertin. Tämäkin konsertti oli loppuunmyyty. Jopa kuoropaikat lavan toisella puolella oli myyty. Tällä kertaa "aukiolla" eli lavalla oli mies flyygelin ääressä. Urbaani ympäristä, joka oli ollut omiaan roomalaisen aukion mukaan nimetylle bändille muokkaantui nyt nykyaikaiseksi areenaksi, jossa voi kuunnella toissavuosisadan hittejä.

Kun edellisenä iltana olin istunut keskellä nousevaa permantoa, tällä kertaa istuin viidennellä rivillä ja saatoin katsella Yundin käsiä pianolla hieman alaviistosta mutta suoraan: kuinka onnistuinkaan saamaan hyvät liput! Aivan mahtavasti soitti – ei voi kuin ihailla niin Yundin kuin Chopinin taitoja. Ensi kerralla tosin pitäisi istua siellä parvekkeilla ja katsella salia ja ihmisiä piippuhyllyperspektiivistä.

**

Sunnuntaina heräsin aikaisin aamulla ja puuhailin mukavia. Kirjoitusrytmi ei tuntunut lähtevän liikkeelle joten päätin itse lähteä kävelylle. Sade oli sopivasti lakannut. Palasin pian takaisin hakemaan hanskat ja pipon. Tuuli kovasti. Läksin uudestaan matkaan ja olin tosi innoissani. Nyt vaikka kävelisin alas Grundiin ja Neudorffiin, josta olin vain ajanut bussilla ohi koko viikolla. Kävisin kuuntelemassa jazzia.

Mutta kas, vain muutaman kymmenen metrin päässä muljautin nilkkani. Pyörähdin ympäri kuin jalkapalloilija kivun kourissa lepäsin kivisellä penkillä jalka kohti taivasta ja pitkän sukan sitomana. Ei mene hyvin, tuumin. Onnittelin itseäni siitä, etten ollut vielä päässyt pitkälle. Alhaalta taksimatkakin - jos sellaisen olisi saanut bongattua olisi tullut kalliiksi ja hankalaksi. Hotellihuoneeseen päästyäni siellä oli siivooja, joka symppasi minua ja toi jäitä. Neljän tähden hotellissa on tyyliä. Lojuin sängyllä jalka sidottuna, lääkittynä ja kylmässä, ja katsoin elokuvan toipuakseni. Luin työryhmäpapereita ja jatko-opiskelijan työn. Join hurjasti kahvia ja teetä ja söin eväitäni. Voihan sitä päiväänsä näinkin viettää vaikka kaikki kivat asiat museokäyntiä myöten jäivät taakse.

Illalla kävin syömässä hotellin ravintolassa ja kävelin konserttiin pikkuruisen aukion poikki. Nyt jalka oli jo aika hyvässä kunnossa, kiitos levon ja hoidon. Pystyin kävelemään ympäriinsä ja ottamaan kuvia niin väliajalla kuin sen jälkeenkin. Shampanjalasillinen auttoi mutta meni vähän kuin helmiä sioille, olisi minulle kuohuviinikin riittänyt. Konsertin jälkeen onnittelin itseäni toistamiseen hyvästä kenttätyöstä ja otin vielä yhden lasin viiniä hotellin baarissa. Nautin viime silmäyksistä aukiolle. Olipa mahtava viikonloppu.

Onneksi tämä ei mennyt veromaksajien piikkiin vaan ihan omasta elämiseen käyttämästäni apurahasta ja säästöistä - muuten voisi olla huono omatunto liiankin mukavasta kenttätyöstä. Voisin kyllä suositella kulttuuripainotteista viikonloppulomaa Luxembourgissa ja ihan vaan Kirchbergillä! Rauhallista - ei turhan paljon ihmisiä - ja laadukasta.

Aamulla Schuman-rakennuksen työntekijät alkoivat palailla ja lähdin asemalle kahdeksalta. Matka jatkui Saksaan. Viisi tuntia junassa edisti töitä mukavasti. Kaunis Luxembourg ympäristöineen ja jälleen Moselin laakso jäivät taakse. Tsekkauduin Münsteriin, jossa olenkin tehnyt töitä ja käyttänyt nettiä iltapäivän.

Nyt netissä kehuttuun turkkilaiseen ravintolaan lähistölle ja aikaisin nukkumaan. Konferenssi alkaa huomenna, mutta rekisteröidyn sinne vasta aamulla, sillä en jaksa kävellä keskustaan asti tänään... Hauskaa olla Saksassa, taas pitkästä aikaa.