Syksy on mennyt joutuisasti. Älyllistä kommentointia olisi vaikka kuinka, mutta en millään jaksa. Töitä on hurjasti, mutta viikonloppuina on kiva tehdä ruokaa. Lauantaina kävi vieraita, ja söimme syksyisen illallisen. Olin jo ehtinyt haikailla punajuuripihvien teon perään, vaikka jo Halloweenin juhlapöydän kruunasi punajuurisosekeitto ja tietenkin Idan tekemä "käsipitsa".

Punajuuripihvit

raastetaan:
* neljä punajuurta
* kolme isoa perunaa

vatkataan kevyesti:
* neljä munaa
raastetaan ja sekoitetaan muniin:
* valkosipulin kynsi tai kaksi
* tuoretta inkivääriä
lisätään mausteet:
* suolaa, paprikaa, (muskottipippuria)
* yrttejä esim. 0,5 dl pakastettua lehtiselleriä

Kevyesti vatkatut munat mausteineen sekoitetaan raasteeseen. “Taikinaa” hienonnetaan vielä tehosekoittimella vähän tasaisemmaksi massaksi. Se lusikoidaan kuumalle ja öljytetylle pannulle paistumaan molemmilta puolilta.

Pihvit tarjoillaan kermaviilin kera. Alkuperäisreseptiä sovelsin aikalailla, se oli kuulemma liettualainen.

 

Unkarilainen kaali-pasta lisäke (makea)

keitetään:
* 2 dl perhospastaa
keitetään vähän pehmeämmäksi pannulla niukassa vedessä:
* 4 dl littaniksi neliönmuotoisiksi paloiksi leikattu kaalia
lisätään pasta, kun se on kypsää, ja:
* 3 rkl fariinisokeria tai ruskeaa sokeria
* 2 rkl öljyä
paistetaan kuumalla pannulla kunnes neste on haihtunut

 

Thai-vaikutteinen salaatti (kirpeä)

salaatinlehtiä
raastettua kurkkua
(purjoa, kevät- tai ruohosipulia)

kastike:
sekoitetaan tehosekoittimessa:
* valkosipulin kynsi
* pala tuoretta inkivääriä
* ½ limetin mehu
lisätään:
* oliiviöljyä

Kastike sekoitetaan salaattiin.