kiitos kannustuksesta!
perjantaiaamuna menin sitten akupunktioon kolmatta kertaa, ja olin kyllä vieläkin ja koko yön ihan adrenaliinihöpäköissä, joten täti sai tehdä rentoutusta ennen piikkejä. käsiä paranneltiin, ja viime viikkoinen sessio paransi selkääni. täti tosin totesi nyt, että selkääni ei kannata panna piikkejä, sillä se on ihan tasaisesti jumissa. että jumppaa vaan. niin, ja sitten suositteli kinezologiaa (pliis korjatkaa, jos tiedätte miten se kirjoitetaan) ja reflexologiaa. täytyy vähän reflektoida, elikkä pohtia, ennen kuin semmoiseen ryhdyn. käyn siellä akupunktuurissa kuitenkin vielä ainakin ensi viikolla.
perjantai-iltana sitten biletettiin täällä, mm. väikkärin jättämistäni. en oikein osaa juhlia, ehkä se sitten kun väitös on ohi, korjaukset tehty tai vihdoin kun kirja on julkaistu keväällä. silloin vasta on tilanne, jolloin en kyseiselle työlle pysty tekemään mitään.
akupunktion rentoutuksen jälkeen kävin kuuntelemassa myös alain tourainen luentoa CEU:ssa, ja se oli vähän essentialistista identiteettipolitiikkaa, tyyliin: sosiologian pitäisi oikeasti olla kulttuuritutkimusta ja naistutkimus on kulttuuritutkimusta. on olemassa vain kulttuureja... en lopulta tiennyt mitä sanoa. joka tapauksessa proffa puolusti, ihan syystä, ranskan ei-valkoista nuorisoa, ja sitä että nämä on ihan spontaaneja mellakoita johtuen siitä, että nuoria yritetään integroida yhteiskuntaan joka itse on murroksessa tai disintegroitunut. eivät monetkaan ranskalaiset myönnä - vaikka kuinka professoreja olisivatkin - että heidän hienossa yhteiskunnassaan on olemassa syrjintää ja rasismia. mutta vaikka kuinka olenkin samaa mieltä, että yhteiskunta on käsitteenä ongelmallinen ja että se ei ole totaalinen, eikö nyt kaikki niin kutsutut yhteiskunnat jättäneet väkeä ulkopuolelleen. ei sitä korvaamaan tarvitse keksiä kulttuureja, sillä nekään eivät ole totaalisia, ja pikemminkin kerrostuvat toistensa päälle ja viereen. ehkä käyn ranskan kulttuuri-instituutissa tsekkaamassa oisko siellä tourainen viimeisiä töitä luettavaksi.
illalla oli täällä asuntolassa bileet. 'maistelimme' lähinnä villányin alueen punaviinejä ja keskustelin mm. tasaverosta slovakialaisen ekonomistin kanssa ja postmodernista filosofiasta ja mm. walter benjaminista jenkeissä metodistiyliopistossa koulutetun unkarilaisen uskontotieteilijän kanssa.
tänään heräsin puolilta päivin siihen että aurinko paistoi. olipa kiva nukkua pitkään. peruin menon maalle, sillä tuntuu flunssaiselta, sen sijaan kävin riikan ja joosen ystävän nean ja vieraansa johannan kanssa shoppailemassa. vaikka puolet ostoksistani olivatkin 'unkarilaisten nuorten suunnittelijoiden' työtä, se tuntui hirmu anarkistisekta the corporation leffan jälkeen, jonka näin kolleegani kanssa torstaina. oli muuten pitkä ja puuduttava leffa! toki asiaa, mutta aika saarnaavasti ja vielä aika yksinkertaista. no, se oli vielä dubattu unkariksi (mikä kyllä on ihan hyvä noin niinkuin propagandan levittämisen kannalta), ja vaikka turkkilaisen umutin kanssa puhumme hyvin unkaria, päätimme lähteä kesken pois: siis silloin dvd vaihdettiin toiseen, siis niin pitkä leffa! minä jätin saliin kaulahuivini, joka vaikka onkin lasten tekemä, sillä ostin sen joku vuosi sitten H&M:stä (enkä edes muista mistä maasta), mutta niin kuluttaja en sitten ole, että ehdoin tahdoin jättäisin käyttökelpoista tavaraan taakseni, etenkin jos voi sentään istua palinkalla ja odotella 45 minuuttia, että saisi sen takaisin.
jätin väliin bilettämisen suomalaisten kanssa, sillä täällä on tosiaan tosi kylmä ulkona vaikka aurinko paistelikin, viima oli kova, ja vaikuttaa siltä, että puoli kaupunkia, en ainoastaan minä, on vilustunut. ostin pipon ja kokeilin akupunktiotädin (siis lääkärin) suosituksesta homeopatiaa alkavaan flunssaani. saa nähdä onko niistä iloa. jos olen maanantaihin mennessä kunnossa, niin voin suositella muillekin. kaikenlaistapa tässä on viime aikoina tullut kokeiltua. sitä akupunktiota kyllä suosittelen, paitsi piikkipelkoisille!
muuten, joko suomi on vihdoin antanut tukea pakistaniin? (siis muutkin tahot kuin spr, kuten esim. valtio!) katsoin viime päivien uutisia ja alkoi harmittaa. itse asiassa tämä on viikkojen patoutunut harmitus. siksikö vain pohjoismaat antoivat tsunamiapua, että itse olivat siellä olleet lomailemassa? luulisi suomessakin ymmärtävän, että minkälaista on olla ilman taloa, kun on talvi!