edellinen kertomukseni on sitten sensuroitu, vaikkei oikeasti täällä niin hirveitä kävijämääriä tai osoitteita ole, että vanhempieni ja veljeni ja hänen vaimonsa yksityisyyttä olisi kovasti rikottu.vaikka olivathan ne galleriassani olevat kuvat aika herkkiä. juhlavieraat tai muut ystävät ja sukulaiset voinevat kenties pyytää lupaa nähdä ne.

omista ottamuksistani sen verran, että kävin tarkastamassa ystävieni eevan ja juhan uudet kämpät viikonloppuna helsingissä. ja kylläpä olivatkin kauniita. eevan ja idan kanssa katsoimme vanhoja valokuvia toisistamme ja kuinka sitä onkaan menestyksekkäästi vanhentunut niistä lukioajoista! valitettavasti en voi tässä näyttää parhaimpia teinikuvia itsestäni.

unen puute ja juhlinta aiheutti väsymystä sunnuntaina. saavuin kuitenkin hyvissä ajoissa lentokentälle, ostamaan äidin joululahjan, ja kollegojen "secret santa" -joululahjaleikkiin paketin. voinen tässä noin tuntia ennen bileitä - ja vielä suomeksi - paljastaa, että hankin aalto-jääpalamuotin. vaikka maksoikin yli sen budjetoimamme viisi euroa, se oli mielestäni siedettävä lahja arkkitehtipiireissä. toisekseen sitä on mukava hypistellä, mikä onkin leikin tarkoitus.

lopulta kone oli kuitenkin kolme ja puoli tuntia myöhässä. eivät nimittäin olleet muistaneet berliinissä turvasinetöidä ovia konetta siivottuaan. siksi kapteenin oli kutsuttava poliisi paikalle turvatarkastamaan kone ennen sen lähtöä berliinistä. lentokentällä hengaaminen ei ole kivaa krapulaisena ja univelkaisena. muutenhan olisi voinut vaikka - tehdä töitä tai lukea esimerkiksi vuoden finlandia-palkittua kirjaa. sen sijaan shoppasin tax freessä, tankkasin vettä ja lopulta päädyin ostamaan aivontyhjennyskirjan.

paholainen pukeutuu mustaan oli kuitenkin ihan yhtä tylsä kuin olin kuullutkin enkä jaksanut keskittyä siihenkään. kävin ostamassa kynsilakkaa ja maalasin kynsiäni, vaikken vieläkään tiedä oliko se nykyisten turvatarkastusten mukaan sallittua. yhdessä vaiheessa kuulin, kuinka joku kuuluttaa mia palosta, ja totesin, että se lienen minä enkä pikkuserkkuni omanikäiseni tytär. sain takaisin koskemattomani lompakkoni. kiitos kanssamatkustajien. päädyin ottamaan jopa torkkuja tyynyni kanssa.

kirjassa paholainen pukeutuu mustaan on kuitenkin se hyvä puoli, että sen päähenkilö on vielä stressaantuneempi kuin minä. voin siis lukea pätkän kirjaa esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa, ja tuntea oloni paljon rennommaksi. kaiken kukkuraksi kirjan päähenkilön pomo pukeutuu pradaan. meillä taas se olen minä itse. kiitos annukan valitsemien ihan tavallisen hintaisten lasieni. mutta siksikin piti käydä ostamassa ja aloittamassa kyseinen kirja - jota tosiaan suosittelen: stressinpoistoon. aina sitä pari sivua jaksaa kerrallaan lukea.

olin kotona dessaussa illalla yhdentoista jälkeen. ja sen jälkeen olenkin, matkakrapulassani, tehnyt töitä ja palautunut kolleg-elämään. projektini on edistynyt keskusteluissa ja lukiessa. nyt kuitenkin suuntaan meidän joulujuhliimme.