Kőszegissä oli ihan mielenkiintoista. Tuntui vain tyhmältä matkustaa aamu kuuden junalla kolme tuntia Szombathelyyn, ja vielä puolen tunnin matka pikkukaupunkiin, sitten pitää luento, syödä lounas ja matkustaa takaisin Budapestiin illaksi. Opiskelijat olivat kiinnostuneita ja kiinnostavia. Se oli sinänsä hyödyllinen kokemus. Kőszeg oli sievä pikkukaupunki, 12 000 asukasta. Sää suosi. Vanha renovoitu talo, jossa MA kurssi pidetään oli oikein hieno.
Jotenkin kuitenkin homma mietityttää. Opiskelijoilla käy liuta ihmisiä - myös maailmankuuluja proffia - luennoimassa hirvittävän erilaisista aiheista ja samaan aikaan niiden tehdä tutkimusta sekä ryhmässä että yksin. Päivät täyttyvät tekemisestä, ja samaan aikaan kukaan ei kontekstualisoi eri aiheita ja keskustele niistä rakentavasti, ja saman tien opittu sekalainen tieto unohtuu.
Minä sitten luennoin pari tuntia, ja meillä oli tosi mukavaa. Ohjelmaa pyörittävä yliopistomies ei ollut paikalla, enkä häntä juuri nähnyt. Kävin lounaalla opiskelijoiden pyynnöstä ja maksoin itse. Maksoin myös matkani. Jotenkin siitä tuli hyväksi käytetetty olo... Mutta kuulun tuohon Carlosin ja Steffenin kuvaamaan prekariaattiin - kuuluisalle ja taloudellisestikin menestyneelle proffalle, entiselle collegiumin kollegalleni, Philippe Schmitterille varmasti maksettiin ihan kohtuullisesti hänen parin päivän kurssistaan samasta paikasta. Minä sain täytettä CV:seen, onnekseni myös hyviä ja rakentavia kysymyksiä. Maksoin itse päivästäni 28 euroa.
Samaan aikaan on myös uskomatonta se, että kuinka nämä parikymppiset tai vanhemmatkin opiskelijat jaksavat asua kylässä, jossa on 1200 asukasta, joista juuri kukaan ei puhu englantia. Kuulemma ihan äskettäin yksi tytöistä tapasi englantia puhuvan köszegiläisen: kampaajan. Lähimpään kaupunkiin menee bussi, puolituntia. Takseja ei ole. Baarit menevät kiinni puoliltaöin.
- Ja sen jälkeen täällä on vain yökerhoja, minulle kerrottiin.
- Mitä, täällä on siis yökerhoja? ihmettelin.
- Joo, niitä on viisi. Tulevat ihan tuolta rajan takaa.
- Saa olla vähän varuillaan niiden kanssa, neuvoi yksi tytöistä.
- Niin, jos etsit täällä hotellia, niin älä mene semmoiseen jossa on alakerrassa yökerho, opasti toinen.
En jäänyt sitten sen pidemmäksi aikaa. Tapaan tyyppejä ehkä sitten täällä Budapestissa myöhemmin.
Lähdin kotiin: toinen kolmentunnin junamatka, jota ennen jo huomasin flunssani maaseutumatkalla ja luennoidessa pahentuneen. Ehdin kuitenkin vielä viettää mukavan illan eilen lähteneen brittivieraani kanssa.
Nyt alan tehdä onnistuneeksi haukuttua mustatorvisienipastaa lentokentältä tulossa olevalle äidilleni, alkuruoaksi on kanttarellikeittoa, mutta ehkä äiti tykkää siitä, että näytän kuinka osaan käyttää hänen keräämiään sieniä...