Tänään kävin himalayalaisessa ravintolassa Khana Khazanassa syömässä aivan erinomaista ruokaa: chiliä ja bhutanilaista juustoa. Löysimme ravintolan Tuuli-ystäväni kanssa edellisellä kerralla täällä, ja palkitsin itseäni kirjastopäivän jälkeen sillä. Taivaallista. Jos joskus teillä on mahdollisuus maistaa bhutanilaista juustoa, tehkää se! Huvittavaa muuten, että täällä olut on halvempaa kuin leipä ravintolassa...

Päivä oli menestyksekäs: pääsin kansalliskirjastoon, jossa aivan uskomattoman ystävällinen kirjastonhoitaja selitti minulle mitä tarvitsen ja mitä löydän mistäkin. Parlamenttikeskustelut löytyvät netistä monen mutkan takaa, ja niihin voi tehdä hakuja. Paikan päällä on rajallinen määrä aineistoa, joita osin kävin jo läpi. Lisäksi paikallislehdellä on arkisto, jossa aion käydä loppuviikosta. Sielläkin on kuulemma temaattisesti kerätty Luxembourgia käsitteleviä kirjoituksia vuodesta 1962.

Huomiselle minulla onkin jo treffit Fonds du Kirchbergissä siellä tapaan tuttavani jo vuodelta 2006. Sitä ennen, aamuyhdeksältä on mentävä Euroopan unionin arkistoon (CARDOC), selvittämään mitä sieltä löytyy. Ja sitten kirjaston aineistojen pariin - ja tekemään tutkimussuunnitelma hakemukseen, jonka on lähdettävä vielä samana päivänä.

Ylipäänsä tämän tutkimusmatkan tarkoitukseksi näyttää tulevan se, että saadaan tietty määrä uutta tietoa, jonka perusteella jonkinlaisen konferenssipaperin ja jopa artikkelin voi kirjoittaa, mutta olennaisimmin otetaan selvää mitä vaaditaan siihen, että voidaan tutkia sitä mitä halutaan. Mitä on ja kuinka pitkään niiden läpikäyminen kestäisi? Mitkä tutkimuskysymykset ovat relevantteja ja kiinnostavia ja mistä on kirjoitettu? Jälkimmäiseen vastaus olisi "kaikki", sillä juuri mistään ei ole kirjoitettu. Ja lopulta, onko täällä mitään rahoitusmahdollisuuksia? Luxembourg laajemminkin on tosi kiinnostava tutkimuskohde, eikä sitä juuri kukaan tutki. Ehkä ulkopuolisena minulla olisi siihen hyvät mahdollisuudet...