nyt ois vaikka kuinka paljon kerrottavaa, eika nappaimiston kielta saa vaihdettua. sori: ei siis talla kertaa aakkosia.
viime viikolla kerroin, kuinka meilla jarjestettiin sosiaaliantropologian konferenssi aiheesta kansat ja kansallistunne. essexissa ei opeteta antropologiaa, ja lontoossa aikanaan kouluttauduimme vain aluetutkijoiksi. en siis ennen viime vuotta ja wienin tutkimusjaksoa ole lahemmin tutustunut antropologeihin. nyt taalla on pari kolleegaa ja kokonainen konferenssi
sen aikana tajusin a) etta antropologia on aika lahella sita mita minakin teen, b) jenkeissa mina olisin luultavasti antropologi, silla siella politiikan tutkimus on lahes ainoastaan kvantitatiivista tai poliittista filosofiaa, ja c) oikeastaan paljon siita antropologiasta, jota kuulin voisi kutsua politiikan tutkimukseksi - eika siis edes vaikkapa kulttuurin tutkimukseksi.
kulttuuriin sisalle meneminen on minusta ihan yhta tarkeaa politiikan tutkijoille, jotka keskittyvat tiettyyn maahan, paikkaan tai ilmioon.
tanaan harvardin proffa kertoi innoissaan, kuinka oli tutkimuksessaan joutunut osallistumaan tutkimansa yhteison kampanjaan ja sita kautta saanut myos erinomaisen kiinnostavaa materiaalia. han korosti, etta tutkimuksessa (tamanlaisessa ainakin) on mahdotonta olla ulkopuolinen, ja sitapaitsi objektiivisuuden mahdoton ideaali on jo sinansa ideologinen.
itse keskityin viikonloppuna osallistuvaan tutkimukseen niin antropologien kuin aktivistien keskuudessa. jalkimmaisesta toivottavasti lisaa hieman myohemmin. katubiileissa oli kuitenkin tosi mukavaa, vaikka satoikin rantaa...