tilaisuus oli tosi rento. alusta asti kehuivat, mutta pitivat tietenkin jannityksessa, etta kuinka paljon korjauksia pitaa tehda. kyselivat kaikenlaista, alkaen siita, etta kuinka paadyinkaan tahan aiheeseen. viitattiin tietenkin siihen, etta osa tyosta paljastaa, etta mulla oli muitakin intresseja kuin polarisaatio - tunnustin etta tama aihe kirkastui vasta vuosi sitten, ja kerroin miten. niita tuntui kiinnostavan. juteltiin paljon mielenkiintoisia aiheen ymparilla. saan varmaan lausunnon myohemmin, mutta jotenkin nain tuntuivat tulkinneen vaikkarini: "meta-benjaminilainen" luenta, laclaun teorian avulla nyky-unkarin politiikasta pureutuen empiiriseen kontekstiin. voi olla, ettei tama monelle sano mitaan, mutta musta kuulostaa aika hyvalta.

tein nyt ne typografiset korjaukset. toivottavasti saan viimeisen liitteen mukaan, se on ainut joka viela puuttuu, kun unohtui tulostaa unkarissa. sitten voin sen tulostaa kokonaan, kahtena kappaleena. vieda sidottavaksi (58 puntaa) ja paperin tohtorintutkinnon suorittamisesta pitaisi olla matkalla tiistaina. sihteeri Jackie, jonka kanssa meilla on mennyt hyvin koko sen nelja vuotta ja risat, minka olen ollut taalla panee sen DHL:lla Budapestiin, jotta saanen sen viikon lopulla.

paremmin ei olisi voinut kayda! yleensa naista tulee ainakin pari kuukautta korjauksia.

kiitos kaikille asianosaisille. erityisesti tietenkin Riikalle, jota ilman en lahtisi tata bilettamaan viela tanaan! mennaan tyttojen kanssa intialaiseen wivenhoeen, ja huomisillaksi on varattu takahuone maailman parhaasta pubista, the odd one outista! voi kunpa voisitte olla mukana! mutta biletetaan sitten viimeistaan suomessa joskus myohemmin (tosin iskan kanssa poksautellaan samppista budapestissa jo kohta, ja tuulin ja henrin kanssa delftissa helmikuun alussa)!

ps. niille joita kiinnostaa: pukeuduin sitten neuleeseen ja marimekon housuihin. meilla nama eivat ole kovin juhlavia tilaisuuksia, ja ihan hyvin riitti - viela wivenhoe house hotellissakin, jossa paasin lounastamaan vastavaittajan kanssa.