kävin eilen pääpostissa, jossa vähän ennen sulkemisaikaa jonotti lähes sata suomalaista kanssaprekaariani: tutkijaa ja taiteilijaa. heidän suurimpana haaveenaan - minunkin haaveenani - oli saada suomen kulttuurirahaston apuraha vuonna 2008. se vastaa 1300-1400 euroa kuussa.

toivoin paikalle helsingin sanomien tai muiden medioiden kuvaajia, mutta muiden tavoin olin niin uupunut ja vähän nolonakin, että varsinainen soitto naapurirakennukseen ei käynyt mielessä.

totesin kuitenkin, että johan tämä on kuin jouluruuhka postissa. tässä vaan kiltit lapset todistukset kädessä jonottavat joulupukin tykö. vaikka kyseinen pukki onkin suomen suurin kulttuurin- ja tieteen rahoittaja, eivät lahjat kontissa riitä kuin pienelle osalle tatusotu-prekariaatista.

pääpostilta jatkoin matkaa kotiin, jossa viimeistelin akatemian hakemuksen, jonka pystyi jättämään puoleen yöhön mennessä. jätin hakemuksen ulkomaanapurahasta, vaikka oikeasti tahdonkin asua ja vaikuttaa suomessa. toki olisi hienoa, jos sen kolmikuukautisen saisin.

miksi sitä tekee kaiken viime tingassa?
siksi, että säästyisi aikaa muullekin. arvioin, että olen käyttänyt ainakin yhden työvuoden, jos en jopa kahta vuosina 2001-2007 apurahojen hakemiseen. en tahtonut käyttää aikaa tähän.
sitäpaitsi voi olla että sitä on silleen luovempi viime tingassa.