Kävin äänestämässä, etenkin kun kuulin, Nealta ja Heinolta perjantaisissa bileissä, että kisa oli tiukka. Luin juuri äsken Hesaria, ja ihmettelin, kuinka ihmiset ovatkin selkeästi päättäneet kumman puolella seisovat. Kiinnostavaa konsensus-polarisaatiotutkijalle
Täälläkin on vaalit. Eduskuntavaalit huhtikuussa. Jään siis tänne sinne asti, ja ihmettelen. Olisin kuvitellut, että ihmiset eivät ole kiinnostuneet äänestämään, mutta telkkarin kännykkäkyselyn perusteella on todella iso osa unkarilaisista on valmis lähtemään uurnille. Äänestämään mitä? Tyhjää? En ole oikein vakuuttunut unkarilaisten puolueiden valmiudesta tuoda esiin kansalaisten ongelmia. No, saa nähdä miten käy. Kaikkien muiden politiikantutkijakolleegoiden tapaan sanon Unkarin vaaleista, että on liian aikaista arvioida mitään.
Mutta toivottavasti Halonen voittaa! Tässä tapauksessa minullakin on kieltämättä selkeä mielipide... Mikähän tulee äänestysprosentiksi..? Budapestissa oli lauantaina puoliltapäivin käynyt jo yli 170 äänestämässä toisella kierroksella.
32154.jpg
Viikonlopun jälkeen päätin, että heinäkuusta alkaen olen Helsingissä loppuvuoden. Kirjoitan. Sitä päätöstä tukevat myös entiset ohjaajani Englannissa. Ei ole järkeä ottaa vastaan tiukkaa kokopäivätyötä, siis opetusta ainakaan. :-)
Kesästä talveen: Täällä on oikea suomalainen talvisää. Jopa yli kymmen astetta pakkasta. Kaikki tosin eivät ole valmistautuneita. Eräskin blondi TV-toimittaja valitti kuinka kylmä on, ilman pipoa ja hanskoja: -6'C. Eivätkä monet unkarilaiset edes muista, että milloin viimeksi oli näin kylmä. No, 1999 jouluna ainakin oli, 25 astetta pakkasta, ja Tonava jäässä. Niihin lukuihin tuskin tällä kertaa päästään. Onneksi: se oli pirun kylmä. Tonava tosin jäätyy jo nyt. Menen kollegiumin asuntolan suomalaiseen saunaan.