Tänään hain vintiltä viime vuonna sinne pakkaamani talvivaatteet. Pariin otteeseen piti siellä juosta, ennen kun etsityt vaatekappaleet löytyivät. Välillä tuntuu siltä, että elämä on jatkuvaa pakkaamista ja purkamista.

Mutta soijapurilaisten lisäksi voisin kehua, että tänään olen veljen avustuksella ja sen jälkeen omin voimin viimeisteltynä perintöryijyn seinälle. Hurraa! Se oli viimekeväisestä muutosta ja remontista jäänyt vielä laittamatta. Koti hiljalleen jälleen valmistuu, vaikkei tekeminen koskaan lopu.

Makuuhuoneen seinähän oli pitkään maalaamatta, mutta sain sen (ainakin melkein) valmiiksi ennen kun vuokralaiset muuttivat tänne syyskuun lopussa. Se on pirteän punainen, ja iloitsen väristä vieläkin jatkuvasti. Enää jalkalistat puuttuu, ja ovien maalaus...

Vuodenvaihteessa tein elämäni ensimmäiset huutokaupat, ja ostin huuto.netistä 76 eurolla bauhausista tutun Wassily-tuolin. Se on vain vähän kulunutta valkoista nahkaa ja metalliputkea, ja se sopii tänne mainiosti. Mummilan makuuhuoneen 50-lukuisen näköiset kukkaverhot ja lipasto toimivat kokonaisuudessa hienosti. Samoin kierrätyskeskuksen pikkulipastot ja Ikeasta äsken ostamani pikkulamput.

Jee! Kyllä kotona on kivaa. Sitten nukkumaan ja huomenna taas kohti Jyväskylää, jossa olen siis töissä kulttuuripolitiikan lehtorin sijaisena (kerron siltä varalta, jos tänne ystäviä, sukulaisia tai muita tuttuja kylänmiehiä ja -naisia osuu) vuoden 2009 loppuun.