"kotona maailmalla" jatkaa siis ulkosuomalaistematiikan sijaan tai lisäksi paluumuuttajan arjesta kertomisella. ei siis kannata muuttaa nimeä, sillä joka tapauksessa asun vähän niinkuin ulkomailla syntymämaassanikin.
mikä sitten on sitä outoa ja omituista?
- esimerkiksi kuulla eppu normaalin "tahroja paperilla" ruokakaupassa. sehän on sellainen biisi joka kuuluu mulle ja mun menneisyyteen (sitä kuunneltiin bussimatkoilla joroisten ja helsingin välillä). ja myöhemmässä elämässä nostalgiamusiiikkiin esimerkiksi, kun lauletaan suomenvisiitillä singstarin suomirokki versiota. eihän sitä julkisissa tiloissa soiteta siellä missä minä olen tottunut olemaan.
tämä siis tämmöinen myönteinen mutta kummallinen ilmiö tässä sarjassa.
autolastillinen tavaraa on tuotu varkaudesta. lundiaa on koottavana neljä tikasta ja hyllyjä 6x100cm, 5x80cm ja 6 x 60 cm. eiköhän niillä alkuun päästä. ja ostaa tarvitsi vain ne viisi 100 senttistä kierrätyskeskuksesta à 10e. tänään helteen laannuttua lähden ajamaan autoa mikkeliin ja aamujunalla takaisin - illalla sitten kirjahyllytalkoisiin. torstaiksi on kutsuttu jo vieraita. viiden koulukaverin jengistämme kaksi ovat yhä ulkosuomalaisia, mutta katsotaan ehtisivätkö he paikalle, kun ovat suomessa kesämatkalla. katsotaan miten pitkälle se sohvaryhmä riittää...