Olen silloin tällöin ehtinyt löytää langattomia verkkoja, joissa ainakin tsekata sähköpostit ja vastata ehkä lyhytsanaisesti.
Tänään ja eilen olen käynyt työkkärissä ilmoittautumassa. Kulttuurishokki oli se, että Suomessa kello kymmeneltä aloitettava infotilaisuus alkoikin jo ennen kymmentä. Onneksi olin tavoistani poiketen etuajassa!

No, ei se työttömyys varmaan kovin kauaa kestä vaikka köyhyys jatkuukin. Niin siinä sitten kävi, että juuri kun pääsin Suomeen, pitääkin taas lähteä ulkomaille. Bauhaus Kolleg - josta siis Bauhaus arkkitehtisuuntaus ja paljon muutakin estetiikkan, filosofiaan ja politiikkaan liittyvää on kotoisin, järjestää minun postdoc aiheestani Euroopan kulttuuripääkaupungeista teemavuoden. Hain ja pääsin mukaan. Olen siellä lokakuun puolivälistä helmikuun loppuun, eli neljä ja puoli kuukautta.
Osui mukavasti, sillä nytpä olen taas talvella tutkija (vaikkakin mahdollisesti varaton), enkä työtön. Olisi ollut tavattoman mukava olla Suomessa pidempään, ja tavata mm. tämän blogin lukijoita. Toisaalt, kun tuo marja- ja sienivuosikin on huono, on paras siirtyä itä-Saksan edulliseen hintatasoon ja pois työttömyyttä lisäämästä.
Ja palata kulttuurisokkielämyksiin kotikaupungin sijaan ulkomaille.

Lopuksi tahtoisin mainita, että mökillä oli mukavaa - akut on ladattu, ja sitten ke-to olen helsingissä. Perjantaina lähden Tampereelta Euroopan-kierrokselle, tai ainakin sitä jatkamaan Saksaan ja Italiaan.