Jälleen Budapestissa, työn touhuissa eli hakemuksia vääntämässä. Jotain postdoc rahaa täytyisi saada. Ohjaajani tukivat kovasti sitä, että jos vain voin välttää kirjoittamisesta aikaa vieviä kokopäivätöitä, minun  kannattaisi tehdä se ja koittaa julkaista rauhassa. Tutkimusta kyllä siihen tarkoitukseen riittää.
Täytyy muuten myöntää, että Dr. Emilia Palonen näyttää mielestäni yhä aika huvittavalta. En siis ilmeisesti ole viettänyt viimeistä neljää ja puolta vuotta  pelkästään titteliä hakemassa. Tosin, kuten kolleegani täällä sanoi, nyt on jotain josta en koskaan pääse eroon. Vaikka suomalainen karonkka on kuin häät konsanaan, tämä status ei katoa koskaan.
Karonkan sijaan riitää bileitä. Tapasin vanhoja kavereita, mikä oli tosi mukavaa. Eilen vihdoin saavuin kotiin ja kävin jälleen testaamassa talomme saunaa. Rentoutti. Puhdas alku. Sitäpaitsi väitöskirjan ja niiden muutaman muun kirjan kantaminen oli rankkaa, lihaksia voisi vieläkin palautella...
Mutta voitte arvata kuinka helpottunut olen, yksi iso etappi on ohitettu!