perjantai, 16. huhtikuu 2010

Grand tour: Chicago

Lennon aikana en nukkunut silmäystäkään. Kuin ihmeen kaupalla ennätin lakkoilevista lentokenttätyöntekijöistä ja lähes puoli tuntia kestäneestä turvatarkastusjonosta huolimatta Chicagon koneeseen Newarkissa. Ja sitten Angelinalle, jonka yksiössä kämppäsin tiistaista sunnuntaiaamuun.

Kävimme syömässä viiden aikaan Andersonvillessä, ja yritin pysyä hereillä. Pari päivää oli jetlagginen olo ennen iltakuutta. Nukuin lopulta kymmenestä aamuseitsemään ihan hyvin – silloin Angelina lähti töihin. Sitten vielä vähän unta... Ekan päivän tein töitä Angelinan kämpillä, kävin ihmettelemässä ruokakauppaa, ja illalla menimme Blackhawks-Blues lätkämatsiin.

Vähän oli siisti matsi! Loppuunmyyty, yli 20.000 katsojaa, ja ihan eri tunnelma kun joulukuussa 2008, kun iskän kanssa siellä kävimme. Ekan erän Hawks soitti Bluesia mennen tullen. Alkoi jo kyllästyttää Hawksien ralli. Vikassa erässä Blues sai otteen, ja melkein voitti matsin. Tämä oli runkosarjan tokavika peli ja Hawks tuli toiseksi. Vikan erän perusteella pärjäämisen mahdollisuudet olivat aika heikot. Niemi ei pelannut parasta matsiaan, mutta etenkään ei puolustus.

Angelinalle se oli ensimmäinen lätkämatsi, ja kun maaleja vielä satoi, hän oli myyty! Pysyin minäkin hyvin hereillä niin pitkään kun pitikin. Loistojuttu, että saatiin sinne liput (Angelinan paikallisella kortilla, sillä mun kortilla ei onnannut – edellisen kerran Hawks-liput piti käydä ostamassa heidän kaupastaan etukäteen, mutta tuossa vaiheessa tietenkin niitä oli vain joukkueen vaihtolippujen sivulla).

Torstaina lähdimmekin Northwesterniin ja tein siellä töitä. Nostalgista. Mukavaa. Tehokasta. Jos tiistaina oli lämmin +17 astetta, ja keskiviikkona satoi niin torstaina tuli lunta. Kumma sää! Tein töitä yli kuuteen asti. Kävimme hyvässä kasvisravintolassa lounaalla ja illallisella sushilla Evanstonissa. Sitten nukkumaan, kun Angelinan piti lähteä aikaisin töihin.

Perjantaina taas tein töitä iltapäivään, ja lähdimme neljän aikaan kaupungille. Meillä mahtava ohjelma (jota voin suositella Chicagossa matkaileville):
klo 16 lippujen hankinta Lookingglass-teatterista Streetervillestä, siis vanhoilta nurkiltani (olin käynyt siellä katsomassa Karamazovin veljekset, joka oli tosi hyvä – nyt saatiin vahingossa molemmat opiskelijahintaan 20 taalaa, normaalisti 55),
klo 16.30 aikainen illallinen armenialaisessa ravintolassa,
klo 18 Art Institute (jonne ilmaiseksi sisään ja vielä kahvit päälle, sillä Angelina on jäsen – ja jossa on nyt uusi Renzo Pianon suunnittelema moderni siipi);
klo 20 teatteriesitys Trust, jonka toinen tuottaja oli David Schwimmer (Frendeistä tuttu) ja joka kertoi teininettideittailusta ja pedofiliasta ja oli aika vaikuttava;
klo 21.30 take-out cheesecake factoryn pala (vain toisen jaksoimme syödä, ja puoliksi) Hancock Towerin edustalla
klo 22 drinkit saman rakennuksen signature loungessa 96. kerroksessa.
Kotona up-townissa puolilta öin.

Lauantaina söimme aamiaista amerikkalaisessa dinerissa, kävelimme rannalla, kun oli yli 20 astetta ja helle. Kävimme kenkäostoksissa Andersonvillessä, ruotsalaisalueella, jossa tulin villiksi kengistä. Tapasin iltapäivällä Chicagon “etelässä” ja kampusalueella kollegaani ja kaveriani. Istuimme “Pointissa” rannalla katsomassa Chicagon pilvenpiirtäjiä horisontissa. Hengasimme ja illalla tulin takaisin. Etelä on kovin erilainen. Kävimme vielä kertaalleen syömässä jotain pientä Andersonvillessä ja sitten nukkumaan...

Angelina oli enkeli, kun minua jaksoi kiireistään huolimatta myös emännöidä – sanoin että olen tyytyväinen kun saan omaa rauhaa tehdä töitäkin. Onneksi hän on tulossa ensi vuodeksi Moskovaan, ja voin häntä kestitä samalla mitalla Helsingissä ja ehkä muuallakin.

Sunnuntaina aamulla aikaisin lähdin liikkeelle ja matkustin tänne Washingtoniin. Se olikin taas yksi seikkailu. Harmi, että nämä päivitykset tulevat näin tiiviinä kuvauksina ja jälkeenpäin, mutta ajattelin, että parempi näin, kun ei mitään. Oli tosi kivaa käydä Chicagossa. Olen siellä kovin kotonani (ainakin pohjoisessa ja Streetervillessä). Siellä voisin asua - etenkin jossain järven lähellä olevissa naapurustoissa.

Niin ja matkan syy? Käydä paikassa, jossa olin jo käynyt, jotta saisin töitä tehtyä Edinburghin ja Washingtonin välillä, ja hakea kaksi paksua nidettä Gramscin vankilavihkoja. Ja treffata Angelinaa ja kaupunkia, tietty!

maanantai, 12. huhtikuu 2010

Grand Tour: Edinburgh, PSA ja pääsiäinen

 

Viikko Edinburghissa meni aika nopeasti. Olin ensimmäisen yön B&B:ssä York Placella ja se olikin ihan mukava paikka. Kun kysyin WLANin perään paikan emäntä kertoi, että italialaiset, joita siellä on yötä olivat valitelleet, ettei se toimi huoneissa. Törmäsin “italialaisiin” rappukäytävässä: nehän olivatkin Daniele ja Duncan, workshop-vetäjäni edelliseltä viikolta, joista Duncaniin olin jo törmännytkin edellisenä päivänä Essenin asemalla. Katsoin telkkaria ja nollasin, kävin syömässä punjabilaisessa intialaisessa ravintolassa todella hyvää kikherne-currya. Mietin, että pitäisi pestä vaatteita, mutta en törmännyt pesulaan naapurustossa.

Seuraavana päivänä tuli Saara. Koitin saada avaimet vuokra-asuntoomme aamulla, mutta meidän piti hengailla iltapäivään ennen kuin ne saimme. Rekisteröidyimme konffaan ja tapasimme Riinan, joka oli tullut paikalle Lontoosta. Pääsimme viemään tavarat kämpille ja siellähän olikin pesukone. Kone päälle ja jatkamaan matkaa. Saaralla oli jetlag, joten häntä piti pitää hereillä. Laukkukin oli jäänyt matkan varrelle. Kävimme istumassa Bow Barissa ja ostimme pikkukaupoista ruokaa, jota laitoimme kämpillä.

Tiistaina alkoikin jo konffa todenteolla. Kävin Comparative European Politics -panelissa – johon sarjaan omanikin kuului. Bongasin vastaanotolta kaverini, mutta illallisen vietin italialaisten ja vertailevan politiikan tutkijoiden kanssa. Tosi hyvät keskustelut. Koko päivän oli satanut, kuten maanantainakin, mutta illalla tuli räntää: sitä oli kerääntynyt ainakin kolme senttiä sohjoa. Löin polveni katuun.

Keskiviikkona oli oma esitelmäni. Sain ihan hyvät kommentit ja meidän lopulta vain Unkaria käsitteleväksi typistynyt panelimme oli temaattisesti ihan hyvä. Illalla hengasin laclaulaisten kollegoiden kanssa – vastaanottojen jälkeen New Townissa. Torstaina tuli rakkaani pääsiäisviikonlopuksi.

Torstaina paistoi aurinko eli otimme siitä ilon irti. Kävelimme vanhasta kaupungista uuteen kaupunkiin, shoppailimme matkalaukkua ja ruokaa. Kävimme illalla pubissa Umutin ja hänen vanhempiensa ja tädin ja sedän kanssa – aika hauskaa, olin turkkilaisia vanhempia nähnyt viimeksi Budapestissa, neljä vuotta sitten!

Perjantaina kävelimme observatoriolle ja taas vanhaan kaupunkiin. Kävimme syömässä burgerit ja oluella, totesimme, että on parempi jatkaa kävelyä ulkosalla kuin mennä linnaan. Onneksi asunto oli lähellä kävimme siellä välillä lepäämässä, ja alakerrassa oli perinteinen teehuone, jossa nautimme perinteiset cream teat.

Lauantaina kiipesimme aamulla Holyroodin päälle ja melkein Arthurin istuimelle asti. Totesimme että tämäkin riitti ja tulimme alas. Sitten teimme skottilaisen aamiaisen ja menimme tapaamaan Rebeccaa, yliopistokaveriani Lontoon ajoilta. Olimme tavanneet edellisen kerran kymmenen vuotta sitten. Katsoimme samalla pubissa jalkapalloa, minkä pystyimme. Pubi oli joku Geordie-pubi, jossa George Best on tavannut käydä. Aika siistiä katsoa ManU:n peliä siellä (tosin olin pukeutunut FC Unitedin paitaan). Pikaisten ostosten ja olutlasillisten – Grand Café -nimisessä pubissa, joka oli kuin keskieurooppalainen kahvila – jälkeen lähdimme kotia. Tilasimme punjabilaista intialaista ruokaa.

Sunnuntaina vietimme synttäreitäni, sain skottilaisen aamiaisen. Kävimme linnassa ja ostamassa vihdoin matkalaukun. Pakkasimme ja söimme tähteitä. Kävimme pubikierroksella. Oikein mukava ja leppoisa synttäripäivä!

Maanantaina pakkasimme loput ja jätimme ApartmentsApartin oikein mukavan kämpän. Istuimme tunnin bussissa lentokenttähotelliin ja otimme lentokenttäbussin takaisin keskustaan. Meillä oli liput Mary King Closen rakennusten alle jääneelle kujalle. Se olikin aika hurja kokemus. Kaikkein kiinnostavinta tietty oli, että niitä kapeankapeita kujia oli ylipäänsä ollut ja miten niillä oltiin eletty 8-kerroksista elämää (ja sairastuttu tauteihin ja kuoltu) kunnes osan kerroksista päälle oli rakennettu sen ajan ostari. Luin Edinburghissa samasta paikasta kertovaa Ian Rankinin dekkaria.

Toisten teiden jälkeen kävimme vielä Bow Barissa oluilla ja käveleskelimme Grassmarketilla kunnes menimme syömään David Bann -kasvisravintolaan, joka oli loistava kokemus (kiitos äiti!). Missasimme bussin, joten jouduimme vielä käymään puolikkaalla pintilla (sikäläiset alet olivat hurmaavia - viskiä ei tarvinnut juodakaan), ja sitten bussilla lentokenttähotelliin. Bussi jätti matkan varrelle, sillä auto oli pysäköity väärin. Pääsimme erikoiskyydillä hotellin lähistölle ja sitten nukkumaan. Ryanairlento Tampereelle lähti käsittämättömän aikaisin, ja minäkin ennätin hotellin aamiaiselle vain tosi pikaisesti ja matkalaukun kanssa ennen lähtöä. Hyvä hotelli tosin se Quality Hotelli.

Jatkan myöhemmin Chicagon tarinalla... Olen päässyt jo Washingtoniin ja rättipoikkiväsynyt ja migreeninen. Edinburghissa ei ollut nettiä ja Chicagossa asuin ystävän kanssa hänen yksiötään enkä oikein ennättänyt kirjoittamaan. Jaaha, vuodatus ei näköjään lataa itseään...koitan huomenna. Juu, eli tänään huomenna olen ollut koko päivän kotona: flunssassa. Kuume nousi vähän, mutta nyt sitä ei enää ole. Huomenna pitää päästä liikkeelle ja konffaan!

 

keskiviikko, 31. maaliskuu 2010

Essen - Ruhr 2010 ja jälki-industrialismi: päivät 14-17

Kauniin Münsterin nähtävyydet jäivät pitkälti seuraavaan visiittiin. Lauantaina lähdin kohti Hahnia Essenin kautta. Johtuen junalipuista matkustin tunnin verran Dortmundiin, 45 minuuttia Esseniin ja sieltä reilun tunnin Kölniin ja lopulta bussilla pari tuntia Hahnin lentokentälle, jossa olin yötä lentokenttähotellissa. Voin muuten suositella uutta My Place -hotellia. Rauhallinen, hyvä aamiainen.

Essen oli hyvin postindustrialistinen kokemus. Siitä ehkä myöhemmin, mutta suosittelen Ruhrin museota ja koko Zollvereinin aluetta: aikaa kannattaa tosin varata paljon!

Sunnuntaina olin yötä B&B:ssä Edinburghissa - paikassa jossa myös sattumalta olivat workshop-vetäjät Münsteristä. Konffa Edinburghissa on ollut tosi intensiivinen, mutta kun kämpillä ei olekaan nettiä, ei tule paljoa tännekään päiviteltyä. Tuttuja riittää ja kiinnostavaa ja mukavaa on ollut. Saaran ja Riinan kanssa ollaan syöty burgeria ja paikallisia juustoja. Nyt kohta on oma esitelmäni, pitää kiitää.

perjantai, 26. maaliskuu 2010

Populismia - päivät 10-13

Tänä vuonna Münsterissä pidettävät ECPR workshopit ovat joka toinen vuosi järjestettävä eurooppalaisten politiikan tutkijoiden tapahtuma. Joka vuosi ohjelma on eri: nyt täällä on peräti kaksi sessiota populismista ja olen siinä, jossa populistit ovat vallassa. Tai siis joka käsittelee populisteja vallassa. Kaikki muut ovat kvantitatiivista tutkimusta tekeviä. Minä ainoana teen kvalitatiivistä ja oikeastaan teoreettista tutkimista. Ja se näkyy. Tietty tämä on ECPR-workshopeille ihan tyypillistä.

Sain kuulla, että se mitä tutkin ei ole populismia (en tosin ainoana), mutta tietenkinhän se on, jos käytetään tiettyä määritelmää - proffani Ernesto Laclaun. Se on muutenkin määritelmä, jota olen yrittänyt täällä korostaa. Ja entistä vakuuttuneempi olen siitä, että se on oikea populismin määritelmä. Kyllä täällä periaatteessa arvostetaan munkin lähestymistapaa ja kommentteja, mutta toinen ongelma on, että mukana on vain kolme ei-läntistä Eurooppasta käsittelevää tutkijaa, minä, puolalainen Olga ja saksalainen jatko-opiskelija, joka käsittelee Latinalaista Amerikkaa. Kaikki naisia. Italia, Itävalta ja Hollanti sekä Belgia dominoivat. Mutta ei se mitään. Niin ja sitten sain kuulla, että on olemassa "diskurssi" ja "todellisuus".

Jengi on ihan hauskaa - yhtään ikävää tai tylsää tyyppiä ei ole meidän workshopissa, mikä on mukavaa. Tuntuu siltä, että joka "ideologian" (ja tietty debattia on käyty siitä onko populismi ideologia) tutkijat ovat vähän erilaisia. Populismitutkijoiden keskuudessa nahkatakkien määrä on suhteellisesti suurempi kuin muiden. Populismitutkijat ovat myös aika meluisia ja karismaattisia tyyppejä: rentoja mutta tarvittaesssa jääräpäisiä. Ja luovat yhteisöä tehokkaasti ympärilleen.

Jouduin yhteisöstä jättäytymään eilen, sillä kävin vapaana iltapäivänä ystävieni Umutin ja Aronin kanssa retkellä Essenissä tsekkailemassa vuoden 2010 kulttuuripääkaupunkia. Oli tosi kivaa, sillä en ollut nähnyt heitä moneen vuoteen. Essenin kulttuuripääkaupunki oli työmaata. Asemanseutu aivan ylösalaisin, mutta pääsimme kuitenkin "maailman kauneimpaan museoon", Volkwang-museossa. Paluumatkalla piipahdan Essenissä vielä uudestaan.

Tänään edessä on viimeinen workshop-päivä. Palautin täältä vuokraamani pyörän eilen. Münster on kaunis pieni kaupunki, jossa pyöräillään paljon ja pyöräteitä on upeasti kaikkialla: aina selkeästi muusta liikenteestä erotettuna.

maanantai, 22. maaliskuu 2010

Mietteitä Alppila Seuran puheenjohtajana

Niin, reilu viikko sitten minusta tuli Alppila Seuran pj. Nyt ajattelin julkaista tämän jo FB:ssä julkaisemani ja keskusteluakin herättäneen tekstin (kaupunginosatoiminnasta kiinnostuneita löytyi ainakin Kontulasta ja ehkä Töölöstäkin FB-kamujen joukosta) ja lehdistötiedotteen myös blogissani. Sain myös mukavaa palautetta siitä, että kaikesta tästä kotona maailmalla -tyyppisestä toiminnasta huolimatta minua kiinnostavat kotikulmat Alppilassa. Tottakai!
 
"Kun nykypuolueet eivät kiinnosta ja ei-puoluepoliittiset haasteet kuten "Vapaus valita toisin" muuttuvat puolueiden pelikentiksi - joista ei näiden institutioiden ulkopuolisille enää edes tiedoteta eikä tukijoihin pidetä yhteyttä - on vaihtoehtona järjestötoimintaa. Liityin Alppila Seuraan (virallisesti se kirjoitetaan tosiana näin, vaikka onkin kieliopillinen hirviö; ja tuon voi muuten myös laulaa Kari Peitsamon sävelellä), koska tahdon:
- toimia oman ympäristöni puolesta ja saada tietää miten se muuttuu (keskiluokkaistuu) ja vaikuttaa siihen (guerillapuutarhat, pihojen yhdistämiset)
- olla tekemissä myös ympärilläni asuvien ihmisten kanssa (tässä tapauksessa Alppila ja Harju)
- kohdata erilaisia ihmisiä riippumatta heidän puoluetaustoistaan tai vakaumuksestaan
- käyttää ja lisätä asiantuntemustani kaupunkisuunnittelusta ja paikallisidentiteeteistä
- käyttää vapaa-aikaani kaupunki-interventioihin ja siihen, että "kyselen tyhmiä" satunnaisilta ihmisiltä (ks. alla Alppilan rajat)
- edistää paikallisdemokratiaa
- toimia järjestössä, jonka tarkoitus ei ole hakea rahaa valtiolta

Ja pj:ksi päädyin varmaan koska olen huono sanomaan ei, kiinnostuin, enkä pelkää ottaa vastuuta. Nyt ei myöskään ole tarkoituksena tehdä suuria uudistuksia kuten Ytimessä."

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 18.3.
Alppila Seura puolustaa yhä Harjun nuorisotaloa ja liittyy JOY-toimintaan

Alppila Seura ry. päätti vuosikokouksessaan jatkaa edellisen vuoden aktiiviista linjaa. Alppila-päivä Helsinki-päivänä ja Kallio Kukkii ja Kipinöi -tapahtumiin osallistuminen olivat innostaneet paikallisia. Tänä vuonna Alppilan rajat -paikalliskampanjan kautta seura osallistuu myös Kotiseutuliiton Jokaisen Oma Ympäristö -teemavuoteen. Tarkoitus on kysellä, missä paikallisten ja ohikulkijoiden mielestä Alppiharju sijaitsee, mitkä ovat sen maamerkit ja mitä tarinoita Alppilasta kerrotaan.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin Emilia Palonen, joka jatkaa väistyvän puheenjohtajan Laura Kiukaksen linjaa. Muut johtokunnan jäsenet ovat nyt Paul Parant (sihteeri), Teuvo Pietilä (varapuheenjohtaja), Hilkka Kuusinen (taloudenhoitaja), Nina Klemmt, Antti Okko, Terttu Rautio ja Niilo Vikla, sekä Anna Storgårds (varajäsen). Vuosikokous pidettiin 13.3.2010.

Alppila Seura ihmettelee Helsingin kaupungin lakkautusuhan alla olevien julkisten palveluiden listaa. Siinä ei olla otettu huomioon sitä, että Konepajan alueelle Alppilan ja Vallilan välimaastoon rakennetaan aktiivisesti etenkin perheasuntoja. Tarve kouluille, kirjastoille ja nuorisotoimen palveluille kasvaa. Seura jatkaa Harjun nuorisotalon puolustamista, ja iloitsee siitä, ettei Vallilan kirjastoa aiota lakkauttaa.

–Tässä nähdään paikallisaktivismin voima. Olisi ollut kaupungin päättäjiltä uskaliasta ja arveluttavaa toimia näin selkeästi ilmaistua kansalaismielipidettä vastaan, Emilia Palonen, Alppila Seuran uusi puheenjohtaja sanoo.

Palonen, entinen Ydin-lehden päätoimittaja ja ruohonjuuriaktivisti, on tutkijatohtori Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella, Helsingin yliopistossa.

– Harjulla on valtava merkitys perheille ja musiikkielämälle ympäri Helsinkiä, sillä samanlaisia tiloja soittamiseen, harjoitteluun ja musiikin tekemiseen ei ole muualla. Noin kolmasosa nuorisotalon käyttäjistä asuu alueellamme, entinen puheenjohtaja Laura Kiukas korostaa.

–Kirjastot ja nuorisotilat ovat niitä näkymättömiä ja arkisia paikkoja, joissa kaupunkilaiset kohtaavat toisiaan. Ne ovat jaettua ei-kaupallista kaupunkitilaa, joiden vaikutus säteilee aktiivikäyttäjistä heidän ympäristöönsä. Vähän samankaltaisia paikkoja ovat kaupunginosayhdistykset, joissa puoluetaustoista, iästä ja maailmankuvasta riippumatta ihmiset kohtaavat ja pyrkimään tekemään asioita yhteisen ympäristönsä hyväksi, Palonen toteaa.

Palosen mielestä kaupunginosayhdistyksen tarkoitus ei ole nimbyillä ja vastustaa muutosta sinänsä, vaan miettiä miten muutos hyödyttäisi laajapohjaisesti paikallisia asukkaita. Olennaista on myös paikallisdemokratia, eli se kuinka kaupungin tai metropolin tasolle kuuluvat kaupunginosien äänet ja kuinka paikallisia otetaan mukaan suunnitteluun.