niin siinä kävi, että myös minä jäin ilman akatemian kolmivuotista postdokkia.

olisi ollut hieno juttu saada se, erityisesti siksi että:
1) olisin saanut ensimmäistä kertaa elämässäni vuotta pidemmän rahoitusjakson ja työsuhteen  - aikaa keskittyä tutkimukseen eikä jatkuvaan apurahan hakemiseen (lukuvuosimaksustipendini oli kolme vuotta, sen sain vuonna 2001, jonka jälkeen olen kirjoittanut vuosittain noin kymmenen hakemusta)
2) minulla olisi ollut kerrankin pitkäkestoinen \"työidentiteetti\", käyntikortti, työhuone, jonne tuoda kirjat englannista
3) yhteistyökuviot erityisesti valtio-opin laitoksella, jonne postdokkia hain ovat hyvät. siellä on myös opiskelijoita, jotka olisivat hyötyneet suoraan minun siellä olosta ja projektista - nyt kaikki tämä on vaakalaudalla
4) olisin voinut sitoa yhteen predoc ja postdoc projektini, ja kehittää tutkijaprofiiliani sitä kautta.
5) olisin voinut tuoda kansainvälisiä akateemisia kontaktejani suomeen ja myös kehittää yhteistyöverkostoja suomessa. näistä olisi ollut iloa suomalaiselle yliopistomaailmalle. nyt kaltaiseni aktiivinen ja innokas tutkija jää ilman sitä institutionaalista pohjaa, josta tätä voi tehdä. akatemian projekti jossa olen, loppuu osaltani ensi vuoden puolivälissä.

odotan kiinnostuneena arvioita.

näinköhän pitäisi jättää se ala, jolle on kouluttautunut ja jolla olisi motivoitunut työskentelemään?
...tai se maa jonne on päättänyt asettua ja jonka yliopistomaailmaan ja sen ulkopuolellekin on päättänyt tuoda oman vaatimattoman panoksensa?

tässä lotossa onnistumisprosentti oli korkea, neljäsosa sai hakemansa. niissä kansainvälisissä hauissa, joissa olen menestynyt, mahdollisuudet ovat olleet paljon pienemmät. en ymmärrä miksi tämän täytyy olla näin vaikeaa suomessa. enkö osaa kirjoittaa apurahahakemuksia täkäläisittäin? ehkä en.

nyt saunottuani, ja syötyäni (ja pyykättyäni) eevalla menen nukkumaan ja herään huomenna kirjottamaan seuraavaa apurahahakemusta, vaikka pelkkää ajanhukkaahan tämä on. akateemisten resurssien väärinkäyttöä, suorastaan! pikemminkin minun pitäisi julkaista, jotta näitä postdokkeja saisi. helpompaa homma on niille, joilla on jo ollut jatkuvaa rahotusta ja korkeintaan pari työhuonetta - ja kirjatkin yhdessä maassa. lievästi katkera ja pettynyt dj nonstop onnittelee niitä kollegojaan, joita onni on lykästänyt.