657909.jpg
(edit: lisään tähän julisteemme sibiussa. kuvan otin eilisiltana.)
terkut toisesta kulttuuripääkaupungista. päätin säästää puhelinlaskuissa ja hankkia uuden numeron: romaniassa siis +40752394590.
jälleen pääsee näkemään kuinka kesäkaupunki on totaalisen erilainen kuin marraskuinen. keskustan fasadit ovat jo melkein valmiiksi laitettuja, ja tieprojekteja on kesken vain siellä sun täällä historiallisen keskustan ulkopuolella. kaduilla ja aukioilla on paljon väkeä ja kahviloita tuhkatiheässä. pääkadulla pankit ovat antaneet tilaa kahviloille. hinnat ovat kallistuneet, mutta keskustassakin löytyy yhä kohtuuhintaisia ravintoloita. alakaupunkiinkin on ilmestynyt pikkuravintoloita ja kahviloita, varmaan siksi, että keskusta on kovin turistoitunut. saa nähdä miten tämä tästä kehittyy. onneksi täällä keskustassakin vaikuttaa olevan yhä paikallisia, muutenkin kuin työssä.
paikalliset valittavat, että autoilu on lisääntynyt. nyt kun pahimmat tietyöt ovat ohi, kaupungin laidalta toiselle ajaminen saattaa kestää tunnin. ja tämä on sentään vain pieni, 70 000 asukkaan kaupunki.
sää on hyvä, ihmiset ystävällisiä ja olen saanut tätä projektiani eteenpäin. hostellissa ja koko kaupungissa on oikeastaan aika kotoista.