ja yhtäkkiä sai jättää kiroilun siitä, että ympäri vuoden pitää pitää talvivaatteita. tuli kesä. ja vähän liiankin kanssa. lauantaina oli jo iloisesti yli 30 astetta lämmintä. pyöräilin ystäväni banun kanssa wörlitziin ja takaisin. sinne tunnelmaista pyörätietä keskeltä metsien ja peltojen, takaisin maantietä. yhteensä 38 kilometriä, joka näin aloittelijoille on ihan hyvä saavutus. valitettavasti emme ehtineet olemaan perillä kovin kauaa. lähdimme liikkeelle vasta 15.30 ja olimme takaisin kello 20. sunnuntai-illan kunniaksi katsoin elokuvia: brittileffan my summer of love ja saksalaisen, berliinissä kuvatun kesähitin sommer vorm balkon.
tänään oli sitten +38'C. olohuone oli tarpeeksi viileä töiden tekoon pari tuntia, sitten kävin roikkumassa työmaalla, ja hoitamassa juoksevia asioita - ihan liian monta tuntia, ennen kuin lähdin järvelle: uimaan! ihanaa! mitä muuta voi tehdä tällaisena päivänä.
huomenna on enää 31 astetta, matkaamme kasseliin dokumenta 12 taiderypäystä katsomaan. viiden vuoden välein järjestettävät taidefestarit ovat saksassa - ja kansainvälisessä taidemaailmassa iso juttu. saa nähdä mitä siitä saa irti päivässä: lähdemme 7.23 junalla, palaamme puolilta öin. matka kestää 3,5 tuntia. onneksi aamulla on IC juna, eikä mikään paikallispuksu. ja bauhaus kustantaa.
ja se onkin sitten viimeinen matka tällä porukalla. aika hassua, en usko, että meistä kukaan oikein vielä tajuaakaan, että kahden viikon päästä bauhaus-kokemus on ohi ja olemme jo muualla.