Kotimaahan palautuminen on sujunut mukavasti. Heti ensimmäisenä iltana tapasin lukioajoilta peräisin olevia ystäviäni, ja näin myös Idan ja Villen uuden kodin. Onnea! Sillä tavalla sitä ihmiset asettuvat. Hieno juttu!
Minulle pisin asettuminen lienee viikko mökillä. Sitä ennen olimme iskän kanssa kolme päivää vesillä. Otin bussin Helsingistä Karvioon, josta sitten ajelimme Palokkiin yöksi, kävimme supersavolaisessa Ronttopuistossa saunassa, mielenkiintoinen kokemus, mutta tosi hyvät pehmeät löylyt! Seuraavana päivänä kanavien (myös se suurin, Varistaipale) kautta Tuusniemelle, ja Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon rajalle Ohtaansalmeen yöksi - oli muuten historiallinen paikka: siellä on Täyssinän rauhan rajakivi. (se oli siis se Venäjän ja Ruotsin välille 1595 sovittu rauha - kuten kuvasta näkyy...)


Sieltä jatkoimme Outokummun Pitkälahteen, joka oli Suomen suurin rautamalmisatama, ja jossa tehtaan työläisillä oli omat venevajat. Paikka oli tosi outo ja autio. Mutta eipä muita veneilijäitä näkynyt koko Juojärvellä, ja harvinaisen vähän myös Heinäveden reitillä, jonne suuntasimme seuraavana päivänä. Valamossa, sentään riitti turisteja.

(Outokummun Pitkälahti)
Olimme siis Karviossa yötä (Campingissä puhdas sauna ja hyvät löylyt - jätimme kuitenkin paikallisen karaokeillan väliin) ja ajoimme Heinäveden reitin läpi Rantasalmelle. Iskän vene Otto II selvisi ohjissamme kunnialla läpi kaikki kanavat.

Mökille saavuin sinne lauantaina. Tulimme äidin kanssa tänään kaupunkiin - minä langattoman verkon ääreen ja äiti töihin. Huomisesta ajattelin pysytellä Joroisissa mökillä koko viikon! Pitää toki käydä katsomassa Eeva-tätiäni entisessä mummilassa ja ainakin Ninniä uutta yllätysremppaan joutunutta kotiaan sekä uutta vauvaansa, toista pientä poikaansa. Mutta muuten pitää ensinnäkin rentoutua ja toisekseen tehdä omia töitä. Hommaa riittää! Ehkä on tässä mielessä onni, että on niin kuivaa, ettei mustikoita ja sieniä näillä seuduilla ole, vaikka se harmittaakin!
Nyt käynkin katsomassa kuvia itsestäni: haastattelivat tuossa aamusella Warkauden Lehteen, kun paikkakunnan tytöstä oli tullut tohtori. Olihan se vähän hassua olla juttuaiheena, objektina, minähän olen samassa lehdessä ollut itse monta kesää töissä, jutun tekijänä!